Ruisrock

2015

Festareilla Turussa

Olin päättänyt Ruisrockiin lähdön heti kun kuulin, että Ellie Gouldingin lisäksi festareilla esiintyisi juuri samana päivänä myös Marina and the Diamonds. Molemmat heistä olen halunnut nähdä jo pitkään ja se toteutui nyt heinäkuun ensimmäisenä perjantaina! Ruisrockin kauttaus oli muilta osin aika kehno, joten päätimme ostaa vain perjantain liput, ja säästääksemme rahaa ajoimme jo yöllä kotiin.

No, otimme nyt vihdoin viikko sitten, perjantaipäivällä suunnaksi Turun ja huristelimme sinne kepoisasti moottoritietä pitkin. Sää oli mitä ihanin - helteinen päivä ja pilvetön taivas! Perillä veimme auton maksulliseen parkkiin, josta matkasimme ilmaisella bussikuljetuksella festarialueelle. Tai no ei varsinaisesti alueelle, sillä bussin pysähtymispaikalta alkoi kuuluisa Via Dolorosa, loputtoman pitkä taivallus festarin porteille. Reitti ei sinällään ollut niin paha, mutta kun sen kapeaa raittia tarpoi ruuhkassa ja vielä tuhottoman hidasta vauhtia, niin se vei ja vie luvattoman kauan aikaa.

Olisimme todella kovasti halunneet nähdä Lapkon keikan, mutta emme ehtineet alueelle kuin vasta heidän lopettaessaan. Myöhästyminen johtui siitä, että juutuimme alkuajomatkasta ruuhkaan sattuneen kolarin takia ja vaellus festarialueellekin vei hieman kauemmin aikaa kuin olimme suunnitelleet. Olimme murheissamme, eikä meitä kiinnostavia bändejä esiintynyt hetkeen saapuessamme paikalle. Päätimme siis ensin syödä, istuskella rauhassa ja täyttää vesipullomme.

Kahdeksan aikoihin suuntasimme Lounalavalle, jossa aloitti pian Marina and the Diamonds. Olin ollut keikasta koko viikon käsittämättömän innoissani. En voinut uskoa, että vihdoin pääsisin näkemään hänet livenä. Ja keikka oli hyvä: hän esiintyi hyvin, oli kivasti kontaktissa yleisöön ja läsnä. Odotukseni keikan suhteen täyttyivät siis vähintään tuplaten! Vaikka emme olleetkaan Rantalavalla, niin silti kesken keikan ohi tööttäillen lipunut laiva näkyi hyvin ja kruunasi samalla koko tunnelman. Lempparibiisini olivat Blue ja How to Be a Heartbreaker. Setissä kuultiin onneksi myös kahden aiemman albumin biisejä, eikä vain uusimman levyn materiaalia. Marina taisi itsekin tykätä keikasta, tai niin ainakin voisi päätellä hänen Instagram-päivityksistään. Hän lupasi tulla pian takaisin ja odotan sitä jo innolla! Aion olla paikalla.

Marinan keikan jälkeen suuntasimme Rantalavalle, jossa oli Kaija Koon keikka parhaillaan käynnissä. Yleisöä oli kerääntynyt rannan tuntumaan ihan ääriä myöten ja jäimme sieltä kaukaa minne mahduimme, seuraamaan keikkaa. Kuulimme esimerkiksi Kaunis, rietas, onnellisen ja pääsimme laulamaan muun monituhatpäisen yleisön kanssa yhteislauluna Tinakenkätyttöä. Kun Kaija Koo lopetti, kiertelimme vähän aluetta ympäriinsä. Auringon laskiessa se näytti todella kauniilta. Alue oli ruohikkoinen ja ihan kiva ainakin näin hyvällä säällä. Rantalavalle johtavalla tiellä oli kuitenkin melkoinen pullonkaularisteys, joka osoittautui varsin tukkoiseksi. Myös vessoja tuntui olevan melko vähäisesti ja niihin oli taukoamatta järkyttävän pituiset jonot. Ruokavaihtoehtoja oli tämän hetken trendin mukaisesti paljon, ja se on kyllä positiivinen juttu.

Ilta alkoi vähitellen viiletä ja suuntasimme takaisin Rantalavalle, nyt tosin anniskelualueen puolelle, katsomaan Studio Killersin keikan. Tykkään Teemu Brunilan äänestä ja mielestäni Chubby Cherryn luotsaaman virtuaaliyhtyeen idea on ihan toimiiva. En ole kuitenkaan heidän musiikkinsa ylin ystävä, joten epäilin hieman tykkäänkö keikasta. En ollut perehtynyt sen kummemmin yhtyeen esiintymisiin ja ehdin jo kuvitella kuinka Chubby Cherry saapuisi hahmopuvussaan lavalle. :D Petyin siis hieman, kun lavalla olivatkin vain minkki ja kettu maskeissaan. Grafiikat olivat kuitenkin ihan näyttävät ja koko ajan etenevät, Chubby Cherryn seikkaillessa niissä. Yllätyin keikasta positiivisesti ja koko yleisö näytti nauttivan siitä. Ilta pimeni ja True Colors -kappaleen aikana nähtiin kaunis valomeri.

Tykkäsimme keikasta sen verran, että jäimme kuuntelemaan sen viimeiseen biisiin saakka. Sen jälkeen tulikin sitten kiire ehtiä alueen toiseen päähän, Niittylavalle, Ellie Gouldingin keikalle. Siirtymistä hankaloitti se, että koko ihmismassa lähti juuri samaan aikaan liikkeelle. Pääsimme kuitenkin puikkelehtimaan ihan hyvin ja saimme paikan, josta näin screenille ja varpasilleen sieltä täältä lavalle. Keikka alkoi hienolla videoinsertillä, joka nostatti kivasti fiilistä, vaikka olin muutenkin ihan onneni kukkuloilla. Odotin keikalta kuitenkin hieman liikaa. Marina oli ollut niin täydellinen, että Ellie ei valitettavasti yltänyt ihan samoihin lukemiin.

Keikka alkoi ja Ellie oli heti alusta asti etäisen oloinen. Biisit oli mielestäni sovitettu melko show'maisiksi, josta en tykännyt. Uusimmalta levyltä kuultiin kokonaiset 12 kappaletta, vanhemmasta tuotannosta vain vaivaiset kolme biisiä! Petyin siihen, sillä itselleni vanhat biisit ovat paljon tärkeämpiä ja olisin halunnut kuulla niitä huomattavasti enemmän. Odottelen siis edelleen, että Ellie tulisi omalle, isolle keikalleen Suomeen ja ehtisi esittää vanhempaakin tuotantoa setissään.

Yökin oli jo ehtinyt pimentymään kunnolla ja valot loistivat hienosti Ruissalossa. Festareissa parasta on juuri tummuva kesäyö, ja keikat tuossa viilenevässä kesäisessä tuulenvireessä. Pienoiseen pettymykseen Ellien kohdalla oli syynä siis settilista ja se, ettei Ellie tuntunut olevan läsnä, harmi. Lempihetkiäni keikalta olivat ehdottomasti vanhemmat Lights ja Starry Eyed, sekä My Blood, Figure 8 ja tietenkin Love Me Like You Do.

Keikka loppui puoli kahden aikoihin, jolloin tuo koko valtava ihmismassa lähti valumaan polkua pitkin busseille ja pyörille. Onneksi jollain ihmisillä oli mukana musiikintoistolaitteita, niin tarpominenkin oli vähän kivempaa. Koko matkan kipittämiseen meni varmaan yli tunti! Lopulta pääsimme perille bussipysäkille ja pääsimme ihmeen kaupalla heti lähtevään bussiin viimeisinä sisään ja matka autoparkille/leirintäalueelle starttasi heti! Siellä hyppäsimme autoon ja huristelimme kotiin.

Alkumatka oli erittäin haastava, sillä nuorempi festariväki pyöräili ja hyppi autotiellä ihan miten sattuu! Se oli todella vaarallisen näköistä touhua ja pelkäsin koko ajan kaatuuko joku automme alle. Hetkeä aiemmin olin ihmetellytkin miksi festarin päätöspuheenvuorossa juontaja ohjeisti kävelijöitä ja pyöräilijöitä pysymään autoteiltä pois. Ajomatka oli aika väsyttävä, mutta onneksi aurinko nousi ja aamuyö valoistui koko ajan enemmän. Olimme kotona joskus aamuviiden aikoihin ja pääsimme vihdoin omaan sänkyyn nukkumaan.

Suomen kesä taisi myös olla taas vain tuon viikonlopun pituinen. Mahtavaa kuitenkin, että ihanat säät osuivat juuri festariretkellemme! Oli kiva kokea myös viimein Ruisrock ja se näyttikin varmasti nyt parhaita puoliaan. Ranta, ohilipuvat laivat ja loputon niitty ovat kauniita, mutta en silti lähde ihan heti tarpomaan metsämatkaa uudestaan tunneiksi, ellei paikalla sitten ole lemppariesiintyjiäni.

Sijainti Turussa vaikutti myös siihen, että paikalla oli enemmän nuorempaa väkeä, joista suurin osa oli ihan hirveässä kunnossa jo perjantaina. Siksi esimerkiksi Ilosaari on kävijäprofiililtaan paljon enemmän mieleeni. Ilosaaren ja Provinssin alueetkin ovat ehkä toimivampia, Ruisrockin kauniista puolista huolimatta?