Kreeta

23/05/2012 - 30/05/2012
Kreeta

Ensimmäinen etelänmatka — aurinkoa Analipsissä ja omatoimiretki Iraklioniin

Teimme Simon kanssa ensimmäisen etelänmatkamme vuoden 2012 toukokuussa. Varasimme silloisina opiskelijoina viikon pituisen Finnmatkojen aurinkomatkan heti kesäloman alkuun. Kohteena oli Analipsi-niminen kylä Kreetalla, jonne lensi 4 tuntia. Etelän lämpöön saapuessamme meille oli shamppanjatarjoilu lentokentällä, koska kyseessä oli ensimmäinen Finnmatkojen aurinkomatka kahteen vuoteen Analipsiin.

Hotellimme sijaitsi rauhallisen kadun varrella. Allasta ja päärakennusta ympäröivät kolmikerroksiset talot, joissa oli hotellihuoneet. Hotellin alueella asui hotellin omistajan koira ja 5 kissaa. Ne käpöttelivät alueella ja lepäilivät altaan reunoilla. Hotelli oli hyvällä paikalla ja kylä oli sopivan pikkuinen. Joka kulmalla oli supermarketteja, joissa myytiin jänniä tuotteita. Lähinnä krääsää ja muuta tilpehööriä, hyllyiltä löytyi tosi vähän itse ruokaa, esimerkiksi vain muutama leikkele- tai juustopaketti.

Analipsi - Kreeta Analipsi - Kreeta Analipsi - Kreeta

Lähestulkoon joka päivä vietimme suurimman osan päivästä hotellin allasalueella. Sunnuntaina uskaltauduin uimaan mereen. Se kellutti tosiaan kivasti! Ja suolan havaitsi kyllä helposti, se maistui ällöltä! Teimme eräänä iltana myös pitkän kävelylenkin meren rannassa kulkevaa kävelykatua pitkin. Auringonlaskut olivat upeita. Oli hassua, kun aurinko vaan “hukkui” ja “upposi” mereen. Aluksi oli myös outoa kuinka nopeasti pimeys ja ilta tulikaan auringon laskettua.

Lauantaina teimme retken Iraklioniin (Heraklion). Kävelimme pitkän matkan bussipysäkille päätien varteen. Iraklionin lentoaseman ohi ajettuamme bussi jätti meidät jollekin pysäkille, kysyin onko kyseessä todella Iraklionin pääteasema. Bussityyppi vakuutteli, että joo Iraklion. Kysyin mistä näemme paluuaikataulut, hän vastasi että pääbussiasemalta. Kysyin missä se on, hän astui bussin sisälle, ovet menivät kiinni ja bussi lähti - ennen kuin hän vastasi.

Analipsi - Kreeta Analipsi - Kreeta

Vaeltelimme kaduilla kunnes päädyimme alueelle, josta alkoi löytyä enemmän elämää. Päädyimme Starbucksiin kahville, jossa myyjä osasi merkitä karttaamme bussiaseman sijainnin. Kiertelimme kaupunkia, shoppailimme ja iltaa kohti etsimme bussiaseman. Ja lopulta se löytyikin.

Koko matkan ajan sää oli aurinkoinen ja lämmin. Ei ollut liian kuuma, koska merituuli puhalsi sopivasti. Tykkäsin auringosta ja lämmöstä, siitä että pääsi oikeasti ilmastoon jossa pystyi kulkemaan koko viikon kesävaatteissa ilman että tarvitsi miettiä mikä sää ulkona on. Aurinkoloma oli ihana myös siitä, että sai vain olla ja rentoutua koko viikon ilman sen suurempia have-to-see -listoja. Kaupunkilomilla kun tuppaa aina olemaan hirmuinen kiirus, jotta ehtii nähdä kaiken mitä haluaa!

Analipsi - Kreeta Analipsi - Kreeta

MATKAVINKKEJÄ KREETALLE:


Venus Mare Apartments - Analipsi
Lontoo vinkit
YÖPYMINEN - HOTELLI:

Venus Mare Apartments

Kurkkaa myös matkavinkkini:

Lontooseen