Nuuksion kansallispuisto

2016
Nuuksion kansallispuisto

Kevätpäivä Haukankierroksella

Toteutimme vihdoin pitkään suunnitellun Nuuksio-visiitin, saadessamme auton lainaksi huhtikuun alkupuolella. Köröttelimme Nuuksioon aurinkoisena kevätpäivänä ja suuntasimme Haukankierrokselle. Emme tienneet mikä reiteistä olisi paras, joten valitsimme reitin sen pituuden (4 km) perusteella. Reitti lupasi tarjota ”nopeimman yleiskuvan Nuuksion kansallispuiston luonnosta ja vievän jyrkille kallioille, joilta aukeavat huimat näkymät muun muassa Haukkalammelle ja Myllypuron laaksoon”.

Nuuksion kansallispuisto
Nuuksion kansallispuisto

Petyimme kuitenkin vähän reittivalintaan, sillä maisemat jäivät kovin metsäpainotteisiksi, eikä kallioiltakaan näkynyt alas runsaasta puustosta johtuen. Oli kuitenkin mukava retki ja se huipentui vielä grillailuun nuotiopaikalla. Väkeä oli runsaasti paikalla, sillä sää oli oikein mainio. Ensi kerralla sitten eri reitille!

Nuuksion kansallispuisto
Nuuksion kansallispuisto

REITTIOHJEET NUUKSION KANSALLISPUISTOON:


Haukkalammen pysäköintialue: Haukkalammentie 32, 02820 Espoo