Streat Helsinki EATS

2016
Streat Helsinki EATS

Talvikauden ainoita katuruokatapahtumia

Streat Helsinki EATSia olikin jo odoteltu ja tapahtuma järjestettiin nyt maaliskuun puolivälin tienoilla. Sääksi sattui taas melkoisen hyytävä ilma, kuten viime vuonnakin. Paikalla ollessa jäätyneet näpit ja kylmäntärinä eivät paljoa mieltä lämmitä, mutta onhan se nyt kiva, että yksi katuruokatapahtuma järjestetään myös muulloin kuin kesäsesonkina.

Viime vuonna katukeittiöitä oli paikalla 66, tänä vuonna niiden määrä oli supistettu kolmeenkymmeneen. Teemana oli tarjoilla ja etsiä jotakin muuta kuin burgereita - Mitä onkaan burgerin tuolla puolen? Burgeritarjonta oli siis surullisen vähäinen ja me ainakin jäimme niitä kaipailemaan. Muutenkin pidimme paljon enemmän viime vuoden tarjonnasta.

Päällimmäisenä mielessäni kupli Vaelsa ja heidän italialaiset pizzat puu-uunissaan. Riensimme ensimmäisenä sinne, mutta meitä vastassa oli kyltti joka kertoi pizzojen loppuneen. Pettymys oli suuri, olimme kuitenkin liikkeellä jo heti tapahtuman alkutunneilla! Pizzat jäivät sitten saamatta ja suuntasimme etsimään Simon valitsemaa tukholmalaista The Good Gringoa, mutta sitäkään ei näkynyt missään oman numeropaikkansa kohdilla, äh!

Streat Helsinki EATS

Päädyimme sitten syömään suomalaisen Holy Smoke BBQ Bussin BBQ Pork with Chips -annokset juustolla ja BBQ:lla. Ne olivat oikein hyvät, mutta jälkiruuaksi valitsemamme kotimaisen Maannoksen valkosuklaa & laku -vohveli oli totaalinen pettymys. Odotuksemme olivat korkealla, mutta vohveli olikin palanut ja valkosuklaa tuollaisena kastikkeena/vaahtona, joka suli heti. Mutta vaikka tämän kertainen tarjonta ei nyt meitä niin miellyttänytkään, eikä saatu maistaa ennakkolemppareitamme, niin tapahtuma oli silti oikein ihana ja tunnelma kiva. Toivottavasti ensi vuonna taas.